sunnuntai 25. maaliskuuta 2018

Vitsat ja vitsaukset

Aamu alkoi kivasti yhdeksän kantturassa, kun sain ahdettua puolipakolla itseeni kaurapuuroa runsaalla Valio Luomu raejuustoannoksella ja itsepakastetuilla mansikoilla höystettynä. 

Kahvia meni taas pakolliset kolme tuopillista, ennen kuin kone pääsi kunnolla käyntiin. (Tässä vaiheessa on varmaan hyvä todeta, että vaikka kahvituoppini vetoisuus onkin lähellä pinttiä, tulee yhteen annokseen aina mielenlaadusta riippuen vähintään puolet Alpron kevyt soijamaitoa.)

Lenkkiä olin suunnitellut tällekin päivälle kovasti eilisen illan aikana, kunnes kuulin kuin vahingossa, että ei minulla olekaan tänään vapaata, vaan olenkin menossa iltavuoroon töihin ja sitä ennen lasten kanssa virpomaan.

En ottanut näitä tietoja kovinkaan raskain sydämin vastaan, koska töissä on usein aika lystiä ja virpominen se vasta lystiä puuhaa onkin.

Ajattelin myös, että "Virvon varvon sulle varvun." on niin nopeasti ohi, jotta sukkelana ukkelina ehdin kipaista järven ympäri ennen iltavuoroa.

En ehtinyt. 

Töissä hekumoin pitkin iltaa lenkin mahdollisuudella, jos pakkanen pysyisi aisoissa ja pääsisin liukenemaan ennen yhtätoista, mutta kuinkas kävikään: auton mittari näytti tylyjä lukemia -16 ja 23:00. Hautasin juoksuajatukset, vaikka olinkin tankannut illalla Iisalmessa Kotipizzassa New Mexico Monsterin ja syönyt virpomisen ja töihin lähdön välissä appelsiineja sekä Valio Luomu maitorahkaa.

Mitään muuta en tänään sitten syönytkään, ellei siksi lasketa neljää keitetyn perunan palaa ja yhtä pehmeää porkkanan pätkää, jotka olivat lapsilta nakkikeitosta tähteeksi jääneet.

Vettä join taas arvioni mukaan runsaasti (kahdeksan litraa) uudesta hienosta Camelbakin juomapullostani, jonka kyljestä huomasin vasta tänään sen olevan malliltaan Chute. Tavoistani poiketen join pizzan kanssa sokerillista kolaa, koska tunsin tuossa vaiheessa vuorokautta vielä olevani sellainen karpaasi, joka lähtee tänään lenkille säästä ja kellonajasta riippumatta ja tarvitsee kunnon sokeritujauksen juoksuvoimaansa terästämään.

Toisin kuitenkin kävi.

Yöpalaksi nautin todennäköisesti vielä köyhän miehen palautusjuomaa, joka koostuu puolesta litrasta Alpron kevyt soijamaitoa ja puolesta litrasta Valion sokeroimatonta mansikka-banaanikeittoa.

Tai sitten en.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti