Miten tässä taas kävi näin?
Palasin illaksi vanhaan moodiin.
Söin kuin porsas ja join epäterveellisiä litkuja.
No ne oli ne juhlat. Juhlissa tuppaa olemaan tarjolla kaikkea vähemmän terveellistä ja kun muuta ei ole tarjolla, itsehillintä pettää. Meni vaniljakolaa, cherrykolaa ja kakkua. Aikalailla. Ja kolmeenkin meni. Absolutismista on sentään se hyöty, että ei humallu, vaikka kuinka joisi. Kahviakin join liikaa, eikä väsytä tippaakaan, vaikka kello on selkeästi yli neljän aprillipäivän aamuna.
Sain sentään huijattua Jarin yläkertaa aivan turhan takia etsimään tuntematonta lattialle oksentavaa miestä. Tämä tapahtui heti puolenyön jälkeen.
Ja voitin ampumahiihdon sprinttimatkalta kolme palkintoa. Säännöt olivat vähintäänkin oudot, mutta vielä kummallisempia olivat palkitsemisperusteet. Sain palkinnon, koska ammuin kaikki laukaukset ohi. Toisen palkinnon sain, koska hiihdin eniten sakkokierroksia (hiihdin niitä muidenkin puolesta). Kolmas palkinto tuli siitä, että olin huomannut hiihtolenkin varrella piilopullon pajunvarressa.
Linda laittoi youtubepätkän Callio Extreme Runista, jonne olen kaiketi suostunut osallistumaan. Aivan järjetön tapahtuma: laskeutua nyt 1400 metrin syvyyteen hissillä ja juosta sieltä ylös. Keskikaltevuus 13%. Matka 11 km. Pakolliset varusteet: kypärä ja otsalamppu. Taidan ottaa myös juomarepun täyteen Herbalifen Drive urheilujuomaa. Villekin innostui tapahtumasta.
Minua alkoi väsyttää kovin. Taidan koisia tovin.
Huomenna menemme laskettelemaan. En päässe juoksentelemaan.
lauantai 31. maaliskuuta 2018
Kaikki uusi on paskaa
Aamu alkoi kuin eilen.
Kaurapuuroa banaanilla ja sokerilla. Kahvia Alpron kevyt soijamaidolla.
Kaikki muu olikin toisin.
Päädyin ampumahiihtokilpailuun. Sprinttimatkalle.
Ammunta ja hiihto. Eivät vahvimpia lajejani.
Makuupaikalta 5 ohi. Pystystä ei yhtään sen paremmin.
Hiihtolenkin suurimmassa alamäessä ajoin ohi uralta ja päädyin vatsalleni umpihankeen.
Ajattelin nousta pystyyn.
Kykenin vain alkuun. Ajatteluun.
Makasin mahallaan omien suksieni päällä kädet syvällä hangessa suksien alla.
Olin aina kuvitellut, ettei ampumahiihtäjä voi päätyä kolminkerroin kinokseen.
Kaikkea en siis osaa kuvitella minäkään.
Onneksi kanssakilpailijoihin voi joskus luottaa.
Eräs ystävällinen kaunosielu pysähtyi irrottamaan monot siteistä ja vapauduin.
Harvoin on maitorahka, banaani ja sauna maistunut yhtä hyvältä.
Kaurapuuroa banaanilla ja sokerilla. Kahvia Alpron kevyt soijamaidolla.
Kaikki muu olikin toisin.
Päädyin ampumahiihtokilpailuun. Sprinttimatkalle.
Ammunta ja hiihto. Eivät vahvimpia lajejani.
Makuupaikalta 5 ohi. Pystystä ei yhtään sen paremmin.
Hiihtolenkin suurimmassa alamäessä ajoin ohi uralta ja päädyin vatsalleni umpihankeen.
Ajattelin nousta pystyyn.
Kykenin vain alkuun. Ajatteluun.
Makasin mahallaan omien suksieni päällä kädet syvällä hangessa suksien alla.
Olin aina kuvitellut, ettei ampumahiihtäjä voi päätyä kolminkerroin kinokseen.
Kaikkea en siis osaa kuvitella minäkään.
Onneksi kanssakilpailijoihin voi joskus luottaa.
Eräs ystävällinen kaunosielu pysähtyi irrottamaan monot siteistä ja vapauduin.
Harvoin on maitorahka, banaani ja sauna maistunut yhtä hyvältä.
perjantai 30. maaliskuuta 2018
Päästäinen alkaa pitkästä perseestä
Koska nyt on pääsiäinen ja pitkä perjantai, söin aamupalaksi puuroa, joka oli päällystetty banaanisiivuilla ja sokeritujauksella.
Niillä virroilla jaksoin juosta 8500 metriä aurinkoisessa Iisalmen kaupungissa.
Palautusjuomaksi oli valikoitunut Herbalifen Rebuild Endurance Alpron soijamaitoon huljutettuna.
Venyttelin, saunoin, join vettä ja söin banaanin.
Sitten oli vuorossa siirtymäreitti Viitaalle, jonne meidän perheemme oli kutsuttu pitkästyttävän perjantain lounas-päivällis-brunssille.
Ja voi mitä herkkuja sainkaan eteeni. Tuli syötyä aiankin porkkanakeittoa pekonin paloilla, mureaa lammasta minttuhyytelöllä, risottoa pavuilla ja salaattia kastikkeella. Jälkiruoasta kykenin ensin kietäytymään vedoten virsikirjan hankintaan, mutta päädyin lopulta lappamaan tädin tekemää pashaa kaksin käsin lautaselle ja naamariin.
Ennen kahvia otin torkut ja herättyäni söin persikkarahkapiirakkaa.
Tädin mies oli lämmittänyt savusaunan, jossa viihdyin niin pitkään, kuin kiuas sihisi.
Poistuessamme nakkasin naamaan vielä kourallisen Toffifeen suklaatoffeepähkinä ihanuuksia ja kotona päätin mässäilyn maukkaaseen yöpalaan: Herbalifen F1 suklaasmoothie sekoitettuna banaaniin, sokeroimattomaan maapähkinätahnaan ja Alpron soijamaitoon. Namppaa oli.
Nyt rönötän sohvalla puolimakaavassa asennossa tyytyväisenä päivän liikuntaan, ylensyömiseen ja herkutteluun.
Huomenna on juhlapäivä. Joku täyttää vuosia.
Useimpina päivinä joku täyttää.
Niillä virroilla jaksoin juosta 8500 metriä aurinkoisessa Iisalmen kaupungissa.
Palautusjuomaksi oli valikoitunut Herbalifen Rebuild Endurance Alpron soijamaitoon huljutettuna.
Venyttelin, saunoin, join vettä ja söin banaanin.
Sitten oli vuorossa siirtymäreitti Viitaalle, jonne meidän perheemme oli kutsuttu pitkästyttävän perjantain lounas-päivällis-brunssille.
Ja voi mitä herkkuja sainkaan eteeni. Tuli syötyä aiankin porkkanakeittoa pekonin paloilla, mureaa lammasta minttuhyytelöllä, risottoa pavuilla ja salaattia kastikkeella. Jälkiruoasta kykenin ensin kietäytymään vedoten virsikirjan hankintaan, mutta päädyin lopulta lappamaan tädin tekemää pashaa kaksin käsin lautaselle ja naamariin.
Ennen kahvia otin torkut ja herättyäni söin persikkarahkapiirakkaa.
Tädin mies oli lämmittänyt savusaunan, jossa viihdyin niin pitkään, kuin kiuas sihisi.
Poistuessamme nakkasin naamaan vielä kourallisen Toffifeen suklaatoffeepähkinä ihanuuksia ja kotona päätin mässäilyn maukkaaseen yöpalaan: Herbalifen F1 suklaasmoothie sekoitettuna banaaniin, sokeroimattomaan maapähkinätahnaan ja Alpron soijamaitoon. Namppaa oli.
Nyt rönötän sohvalla puolimakaavassa asennossa tyytyväisenä päivän liikuntaan, ylensyömiseen ja herkutteluun.
Huomenna on juhlapäivä. Joku täyttää vuosia.
Useimpina päivinä joku täyttää.
Lepopäivän ratoksi
Koska tänään oli lepopäivä, en liikuskellut pahemmin.
Söin kohtuullisesti ja tarpeeksi usein, jotta kova nälkä ei pääsisi yllättämään.
Elämänhallinta tältä osin kunnossa.
Pekka Lähderinne, tuo käsistään voimakas ja naurustaan herkkä partasuu, kävi palautushieromassa alaraajojani antaumuksella. Etureidet kyllä silti muistavat eilisen rääkin. Tiedän, että huominen palauttava lenkki heikentävät noita muistijälkiä merkittävästi.
Koska asiapuolta on niukemmin tämän päivän osalta kerrottavana, voisin listata ajan kuluksi ja olemattomien lukijoiden iloksi lenkkivarustukseni, jolla öistä hiekkatietä ja talvisia autoteitä taivallan.
JALAT
Sukat
Olen kahden sukan mies. Juoksen tuplasukituksella kahdesta syystä. Tuplasukkaisuus estää hiertymiä ja lämmittää 25 asteenkin pakkasella riittävästi. Jälkimmäinen syy on perin ontuva, koska juoksen kaksilla sukilla myös keväisin, kesäisin ja syksyisin, milloin harvemmin on kovia pakkasia, mutta koska kirjoitin aiemmin, että syitä on kaksi, piti jokin keksiä nopeasti.
Alimmaiset sukat ovat kompressiosukat merkiltään Zero Point Hybrid. Olen juoksennellut jo tovin kompressiosukilla ja kokenut ne toimiviksi kipeytyvien pohkeiden oireyhtymässä, josta ennen kärsin. Olen käyttänyt ainakin viittä eri merkkiä, mutta Zero Pointit ovat olleet pisimpään käytössä, koska ne ovat helvetin hyvät ja ensimmäiset kunnolla puristavat. Olen tutkiskellut internetin ihmeellistä maailmaa, joka tiettävästi on läpileikkaus siitä maailmasta, jossa elämme, mutta joka on helpommin hallittavissa ja tiiviimmin paketoitu, ja havainnut, että Zero Pointilla on saatavilla myös minulle ennestään tuntematonta mallia, jossa puristus on Hybridiä vielä napakampaa. Melkein jo ostin kyseiset sukat tuota linkkiä luodessani, koska tuhannen kilometriä jaloissani hyvin palvelleet Hybridit alkavat olla tiensä päässä: niissä on enemmän kuin kolme reikää.
Päällimmäiset sukat ovat X-Action CrossCountry Silver merkkiset hopealangasta ja kaikesta mahdollisesta kokoon kyhätyt erikoisurheilusukat, jotka ovat olleet jaloissani jo pari tuhatta kilometriä sekä juosten että hiihtäen taivallettuna. Kyseistä sukkamallia ei enää valmisteta, mikä on harmi, sillä ne olivat uudempina erinomaiset alimmat sukat ja nyttemmin aivan korvaamattomat päällimmäiset sukat. Olen hankkinut niiden korvaajiksi jo viime joulukuussa X-Action Winter Run sukat, mutta niiden istuvuus ei vakuuttanut, joten jatkan C.Countryillä niin pitkään (tässä vaiheessa nukahdin sohvalle ja jatkoin kirjoittamista seuraavana aamuna tuopillisen kahvia ja banaani-sokeri-kaurapuuron jälkeen), kuin ne suinkin kestävät. C.Countryjen ylivoimaisesti paras ominaisuus on tuo hopealankaisuus, koska hopealanka neutralisoi hien hajun. Kuukausien pesemättömyys ei näissä sukissa haise, vaikka lenkkiä ja hikeä tulisi useita satoja kilometrejä.
Säärystimet
Olen tottunut käyttämään säärystimiä kaikilla keleillä ja kaikilla alustoilla. Tämä alkoi siitä, että aloin käyttää jalanmyötäisiä juoksutrikoita, jolloin hiekka, pikkukivet, sora ja lumi lentävät askellusten tahdissa ympäriinsä ja aina jokin kutkuttava murikka päätyy kengänsuun ja ja sukan väliin. Mikään ei ole niin vittumaista, kuin pysähtyä kesken lenkin tai maratonin avaamaan ja tyhjentämään kenkää. Tai on, mutta kyllä tämäkin harmittaa vietävästi. Myös säärystimissä olen noudattanut jokaiselle tuttua osta, kokeile, pety -kiertokulkua ja löytänyt lopulta kestävät ja helppokäyttöiset säärystimet tai gaterit, kuten tapaan niistä puhua. Lausun sen vielä savolaisittain geitterit ja saan yleensä kuulijan hämmennyksen valtaan, mikä lienee kaikkien savolaisten suurin nautinto huastelun eli savolaisen small talkin tuoksinnassa. Säärystimeni ovat Salomon Track Gater Low, joiden ylivoimaisesti paras ominaisuus on niiden kestävyys kaikkiin muihin ostamiini verrattuna. Niillä on oikeasti myös toinen huippuominaisuus. Ne pysyvät kengissä kiinni silloinkin, kun kengät eivät ole jalassa. Muut käyttämäni geitterit ovat olleet sellaista mallia, että ne pitää pukea joka kerta erikseen ja voi sitä vitutuksen määrää, kun olet sitonut kengännauhat kiinni, tehnyt tuplasolmut, laittanut urheilukellon valmiustilaan ja puhelimesta luureihin senkertaisen lenkkimusan ja tajuat, että ne perhanan geitterit unohtui vetää jalkaan ennen kenkiä.
Kengät
Kesäjuoksuun
Olen juossut nuorempana milloin milläkin alelaarista löytämälläni parilla. Sittemmin, kun olen vaurastunut ja tullut tiedostavaksi jalkojen käyttäjäksi, olen siirtynyt Asicsin talliin. Olen juossut pohjat puhki Gel Kinsei 4 parista, jalkapöydän verkon puhki Gel Kinsei 5 parista ja jalkani kipeiksi Gel Kinsei 6 parilla, kunnes fysioterapeuttini kertoi, että tarvitsen tuetut lenkkikengät, mikä Asicsin mallistossa tarkoittaa Gel Kayano ja Gel GT2000 malleja. Ostin kummankin parin jo valmiiksi ensi kesää varten, mutta minulla ei ole niistä vielä kovin paljon käyttökokemuksia lukuunottamatta kahta 8,5 kilometrin juoksumattojuoksua, joista molemmista jalat kyllä kipeytyivät ihan samalla tavalla kuin Kinseidenkin kanssa. Käytän juoksukengistä kahta numeroa isompaa kokoa, kuin jalkani todellisuudessa ovat. Tämä johtuu kaksoissukkaisuudesta, jalkojen turpoamisesta lämmetessään ja Asicsin kyvyttömyydestä valmistaa kokonumeroa vastaavia kenkiä jättiläisille, kuten he pienempikokoisina meitä länsimaalaisia lempeästi nimittävät. Kengillä, merkillä tai mallilla ei mielestäni kuitenkaan ole suurta merkitystä kesäkeleillä, kunhan ne ovat kuitenkin juoksuun tarkoitetut.
Talvijuoksuun
Lempiaiheeni. Mulla on ihan sairaan hyvät talvijuoksukengät, joiden valmistus on lopetettu 2013-2014. Onneksi niitä löytyy yhä silloin tällöin torista tai kirppareilta hyväkuntoisina ja monessa eri koossa. Niiden suunnittelussa on tehty yksi paha virhe: ne kestävät tuhansia kilometrejä, eikä niistä löydy yhtään vikaa tai puutetta. Ne ovat Core-Tex kalvoiset ja pitävät jalat kuivina kaikilla keleillä. Niissä on VAIHDETTAVAT piikit tai nastat tai miksi niitä jäähän pureutuvia metallipaloja haluatte kutsua. Taisin höpsiä. Valehtelin. Kengissä on vaihdettavia piikkejä parempi ominaisuus: niiden pohjissa on kierteet, joihin voi vaihtaa eri piikit kuin ne kevytmetallista valmistetut kulutusta kestämättömät surkimukset. Mikä ilmiömäisintä: niihin kierteisiin käy pesäpallopiikkareiden kovametallipiikit, jotka kestävät satoja kilometrejä paljaalla asvaltilla ja ikuisesti lumella tai jäällä. Kenkäni talvisilla lenkkireissuilla ovat Asics Gel Arctic 4. Ja minulla on niitä kahdet. Ja ostan kaikki 44, jotka vastaan tulevat. Nämä ihmekengät pitävät paremmin kivikovaksi tampatulla peilijäällä kuin mikä tahansa muu kenkä asvaltilla tai hiekkatiellä. Yhdeksän millimetrin kovametallipiikit pureutuvat jäähän sitä syvemmälle, mitä nopeampaa juoksija liikkuu ja iskeytyessään koko mitaltaan hyiseen alustaan ne vievät kaiken jalkalihaksiston tuottaman eteenpäin suuntautuvan energian suoraan juoksijan vauhtiin. Melkein kuin ikiliikkuja. Kun on juossut muilla talvilenkkareilla ja pääsee kokeilemaan uudelleen piikitetyt Arctic neloset, nauraa koko lenkin ajan - varsinkin mutkissa sekä ylä- ja alamäissä. Minun ei tarvitse varoa askeleitani.
Alkaa paisua tämän kertainen esitys sellaisiin mittoihin, että päätän tämän tähän ja pistän ulos tuutista. Menen vessaan ja katson, tuleeko sieltä tuutista jotain parempaa.
Söin kohtuullisesti ja tarpeeksi usein, jotta kova nälkä ei pääsisi yllättämään.
Elämänhallinta tältä osin kunnossa.
Pekka Lähderinne, tuo käsistään voimakas ja naurustaan herkkä partasuu, kävi palautushieromassa alaraajojani antaumuksella. Etureidet kyllä silti muistavat eilisen rääkin. Tiedän, että huominen palauttava lenkki heikentävät noita muistijälkiä merkittävästi.
Koska asiapuolta on niukemmin tämän päivän osalta kerrottavana, voisin listata ajan kuluksi ja olemattomien lukijoiden iloksi lenkkivarustukseni, jolla öistä hiekkatietä ja talvisia autoteitä taivallan.
JALAT
Sukat
Olen kahden sukan mies. Juoksen tuplasukituksella kahdesta syystä. Tuplasukkaisuus estää hiertymiä ja lämmittää 25 asteenkin pakkasella riittävästi. Jälkimmäinen syy on perin ontuva, koska juoksen kaksilla sukilla myös keväisin, kesäisin ja syksyisin, milloin harvemmin on kovia pakkasia, mutta koska kirjoitin aiemmin, että syitä on kaksi, piti jokin keksiä nopeasti.
Alimmaiset sukat ovat kompressiosukat merkiltään Zero Point Hybrid. Olen juoksennellut jo tovin kompressiosukilla ja kokenut ne toimiviksi kipeytyvien pohkeiden oireyhtymässä, josta ennen kärsin. Olen käyttänyt ainakin viittä eri merkkiä, mutta Zero Pointit ovat olleet pisimpään käytössä, koska ne ovat helvetin hyvät ja ensimmäiset kunnolla puristavat. Olen tutkiskellut internetin ihmeellistä maailmaa, joka tiettävästi on läpileikkaus siitä maailmasta, jossa elämme, mutta joka on helpommin hallittavissa ja tiiviimmin paketoitu, ja havainnut, että Zero Pointilla on saatavilla myös minulle ennestään tuntematonta mallia, jossa puristus on Hybridiä vielä napakampaa. Melkein jo ostin kyseiset sukat tuota linkkiä luodessani, koska tuhannen kilometriä jaloissani hyvin palvelleet Hybridit alkavat olla tiensä päässä: niissä on enemmän kuin kolme reikää.
Päällimmäiset sukat ovat X-Action CrossCountry Silver merkkiset hopealangasta ja kaikesta mahdollisesta kokoon kyhätyt erikoisurheilusukat, jotka ovat olleet jaloissani jo pari tuhatta kilometriä sekä juosten että hiihtäen taivallettuna. Kyseistä sukkamallia ei enää valmisteta, mikä on harmi, sillä ne olivat uudempina erinomaiset alimmat sukat ja nyttemmin aivan korvaamattomat päällimmäiset sukat. Olen hankkinut niiden korvaajiksi jo viime joulukuussa X-Action Winter Run sukat, mutta niiden istuvuus ei vakuuttanut, joten jatkan C.Countryillä niin pitkään (tässä vaiheessa nukahdin sohvalle ja jatkoin kirjoittamista seuraavana aamuna tuopillisen kahvia ja banaani-sokeri-kaurapuuron jälkeen), kuin ne suinkin kestävät. C.Countryjen ylivoimaisesti paras ominaisuus on tuo hopealankaisuus, koska hopealanka neutralisoi hien hajun. Kuukausien pesemättömyys ei näissä sukissa haise, vaikka lenkkiä ja hikeä tulisi useita satoja kilometrejä.
Säärystimet
Olen tottunut käyttämään säärystimiä kaikilla keleillä ja kaikilla alustoilla. Tämä alkoi siitä, että aloin käyttää jalanmyötäisiä juoksutrikoita, jolloin hiekka, pikkukivet, sora ja lumi lentävät askellusten tahdissa ympäriinsä ja aina jokin kutkuttava murikka päätyy kengänsuun ja ja sukan väliin. Mikään ei ole niin vittumaista, kuin pysähtyä kesken lenkin tai maratonin avaamaan ja tyhjentämään kenkää. Tai on, mutta kyllä tämäkin harmittaa vietävästi. Myös säärystimissä olen noudattanut jokaiselle tuttua osta, kokeile, pety -kiertokulkua ja löytänyt lopulta kestävät ja helppokäyttöiset säärystimet tai gaterit, kuten tapaan niistä puhua. Lausun sen vielä savolaisittain geitterit ja saan yleensä kuulijan hämmennyksen valtaan, mikä lienee kaikkien savolaisten suurin nautinto huastelun eli savolaisen small talkin tuoksinnassa. Säärystimeni ovat Salomon Track Gater Low, joiden ylivoimaisesti paras ominaisuus on niiden kestävyys kaikkiin muihin ostamiini verrattuna. Niillä on oikeasti myös toinen huippuominaisuus. Ne pysyvät kengissä kiinni silloinkin, kun kengät eivät ole jalassa. Muut käyttämäni geitterit ovat olleet sellaista mallia, että ne pitää pukea joka kerta erikseen ja voi sitä vitutuksen määrää, kun olet sitonut kengännauhat kiinni, tehnyt tuplasolmut, laittanut urheilukellon valmiustilaan ja puhelimesta luureihin senkertaisen lenkkimusan ja tajuat, että ne perhanan geitterit unohtui vetää jalkaan ennen kenkiä.
Kengät
Kesäjuoksuun
Olen juossut nuorempana milloin milläkin alelaarista löytämälläni parilla. Sittemmin, kun olen vaurastunut ja tullut tiedostavaksi jalkojen käyttäjäksi, olen siirtynyt Asicsin talliin. Olen juossut pohjat puhki Gel Kinsei 4 parista, jalkapöydän verkon puhki Gel Kinsei 5 parista ja jalkani kipeiksi Gel Kinsei 6 parilla, kunnes fysioterapeuttini kertoi, että tarvitsen tuetut lenkkikengät, mikä Asicsin mallistossa tarkoittaa Gel Kayano ja Gel GT2000 malleja. Ostin kummankin parin jo valmiiksi ensi kesää varten, mutta minulla ei ole niistä vielä kovin paljon käyttökokemuksia lukuunottamatta kahta 8,5 kilometrin juoksumattojuoksua, joista molemmista jalat kyllä kipeytyivät ihan samalla tavalla kuin Kinseidenkin kanssa. Käytän juoksukengistä kahta numeroa isompaa kokoa, kuin jalkani todellisuudessa ovat. Tämä johtuu kaksoissukkaisuudesta, jalkojen turpoamisesta lämmetessään ja Asicsin kyvyttömyydestä valmistaa kokonumeroa vastaavia kenkiä jättiläisille, kuten he pienempikokoisina meitä länsimaalaisia lempeästi nimittävät. Kengillä, merkillä tai mallilla ei mielestäni kuitenkaan ole suurta merkitystä kesäkeleillä, kunhan ne ovat kuitenkin juoksuun tarkoitetut.
Talvijuoksuun
Lempiaiheeni. Mulla on ihan sairaan hyvät talvijuoksukengät, joiden valmistus on lopetettu 2013-2014. Onneksi niitä löytyy yhä silloin tällöin torista tai kirppareilta hyväkuntoisina ja monessa eri koossa. Niiden suunnittelussa on tehty yksi paha virhe: ne kestävät tuhansia kilometrejä, eikä niistä löydy yhtään vikaa tai puutetta. Ne ovat Core-Tex kalvoiset ja pitävät jalat kuivina kaikilla keleillä. Niissä on VAIHDETTAVAT piikit tai nastat tai miksi niitä jäähän pureutuvia metallipaloja haluatte kutsua. Taisin höpsiä. Valehtelin. Kengissä on vaihdettavia piikkejä parempi ominaisuus: niiden pohjissa on kierteet, joihin voi vaihtaa eri piikit kuin ne kevytmetallista valmistetut kulutusta kestämättömät surkimukset. Mikä ilmiömäisintä: niihin kierteisiin käy pesäpallopiikkareiden kovametallipiikit, jotka kestävät satoja kilometrejä paljaalla asvaltilla ja ikuisesti lumella tai jäällä. Kenkäni talvisilla lenkkireissuilla ovat Asics Gel Arctic 4. Ja minulla on niitä kahdet. Ja ostan kaikki 44, jotka vastaan tulevat. Nämä ihmekengät pitävät paremmin kivikovaksi tampatulla peilijäällä kuin mikä tahansa muu kenkä asvaltilla tai hiekkatiellä. Yhdeksän millimetrin kovametallipiikit pureutuvat jäähän sitä syvemmälle, mitä nopeampaa juoksija liikkuu ja iskeytyessään koko mitaltaan hyiseen alustaan ne vievät kaiken jalkalihaksiston tuottaman eteenpäin suuntautuvan energian suoraan juoksijan vauhtiin. Melkein kuin ikiliikkuja. Kun on juossut muilla talvilenkkareilla ja pääsee kokeilemaan uudelleen piikitetyt Arctic neloset, nauraa koko lenkin ajan - varsinkin mutkissa sekä ylä- ja alamäissä. Minun ei tarvitse varoa askeleitani.
Alkaa paisua tämän kertainen esitys sellaisiin mittoihin, että päätän tämän tähän ja pistän ulos tuutista. Menen vessaan ja katson, tuleeko sieltä tuutista jotain parempaa.
keskiviikko 28. maaliskuuta 2018
Kaikkea ei aina kerkiä
Olen syönyt ja liikkunut.
Juoksin tänään töihin.
Mahdollisuus tarjoutui, kun äiti tuli hoitamaan lapsia ajoissa. Kiitos äiti.
Juoksin kovaa. Liian kovaa. Ehkä en. Mutta hyvää vauhtia tulin kuitenkin.
Työmatkani on 17,5 kilometriä. Ja tänään siihen meni tunti 40. Keskisyke oli 164 ja -vauhti 10,4 km/h. Ei paljon kovempaa olisi pystynyt enää tulemaan, kun yöunet jäivät viiteen tuntiin ja aamupalaa en ehtinyt syödä. Sen verran kuitenkin tankkasin, että silmät aukaisevaa kahvia meni kolme tuopillista ja litra Alpron vanilja soijamaitoa sekä hiukan kanakastiketta riisillä lounaaksi.
Töissä sain tankattua Herbalifen Rebuild Endurancea ja salaattia ja kanankoiven ja kuusi Pesolan Pihvilihan jauhelihapullaa ja purkin Valio Eila maitorahkaa sekä useita litroja vettä.
Työt etenivät joutuisasti. Oli levollinen ja rauhaisa olotila, enkä hermostunut, vaikka stressiä olisi ollut jakaa asti.
Kotona vedin yöpalaksi lisää salaattia ja litran Alpron kevyt soijamaitoa höystettynä Valion banaani-mansikkamarjakeitolla.
Jaloissa on juostu olo. Päässä kulunut. Lenkkivaatteet pitäisi vielä jaksaa laittaa kuivumaan ja alkaa koisia.
Onneksi Pekka Lähderinteen taitavat kädet tulevat möyhentämään minua aamulla kymmenen korvilla.
Odotan sitä innolla.
Juoksin tänään töihin.
Mahdollisuus tarjoutui, kun äiti tuli hoitamaan lapsia ajoissa. Kiitos äiti.
Juoksin kovaa. Liian kovaa. Ehkä en. Mutta hyvää vauhtia tulin kuitenkin.
Työmatkani on 17,5 kilometriä. Ja tänään siihen meni tunti 40. Keskisyke oli 164 ja -vauhti 10,4 km/h. Ei paljon kovempaa olisi pystynyt enää tulemaan, kun yöunet jäivät viiteen tuntiin ja aamupalaa en ehtinyt syödä. Sen verran kuitenkin tankkasin, että silmät aukaisevaa kahvia meni kolme tuopillista ja litra Alpron vanilja soijamaitoa sekä hiukan kanakastiketta riisillä lounaaksi.
Töissä sain tankattua Herbalifen Rebuild Endurancea ja salaattia ja kanankoiven ja kuusi Pesolan Pihvilihan jauhelihapullaa ja purkin Valio Eila maitorahkaa sekä useita litroja vettä.
Työt etenivät joutuisasti. Oli levollinen ja rauhaisa olotila, enkä hermostunut, vaikka stressiä olisi ollut jakaa asti.
Kotona vedin yöpalaksi lisää salaattia ja litran Alpron kevyt soijamaitoa höystettynä Valion banaani-mansikkamarjakeitolla.
Jaloissa on juostu olo. Päässä kulunut. Lenkkivaatteet pitäisi vielä jaksaa laittaa kuivumaan ja alkaa koisia.
Onneksi Pekka Lähderinteen taitavat kädet tulevat möyhentämään minua aamulla kymmenen korvilla.
Odotan sitä innolla.
maanantai 26. maaliskuuta 2018
Mitähän sitä
Toissailtainen palautusjuoma vaihtui väsyneen ihmisen himoähkytykseen. Söin yöllä kolme Vaasan ruispalaa Atrian tuplakalkkunaleikkeellä. Ja ikään kuin se ei olisi riitänyt, sain survottua itseeni vielä kaksi hyvän kokoista kupillista Rainbown muromüsliä. Palanpainikkeena toimi minulle harvinaisempi Pirkka kevyt maitojuoma. Televisio ja sen kylkeen lätkäisty Apple TV ammensivat yhteispelillä tajuntaani Selviytyjät Suomen saman päivän jakson, jota en jaksanut edes loppuun katsoa, koska runsas hiilihydraattimäärä lyhyessä ajassa anniskeltuna nostivat sokeritasoni sille kriittiselle rajalle, jolloin alkaa yhtäaikaa armottomasti paskattaa ja väsyttää.
Vessan kautta sänkyyn.
Eilinen on oli hyvä päivä.
Kävin juoksentelemassa järven ympäri ja askellus tuntui mukavalta, vaikka olinkin pukeutunut väärin ja vatsaa turvotti.
Aina edes ulos katsominen ja lämpömittarin tuijottaminen tyhjin lasittuinein iiriksin ei riitä. Silmät ja elohopea eivät kerro mitään tuulesta. Joskus -2 onkin -12, kun tuuli on tarpeeksi kova.
Eilen oli se, kun on.
Taapersin silti urhoolllisesti koko kierroksen. Suurimmassa mutkassa tosin helpotti, kun tuuli kääntyi juoksijalle takaiseksi. On se kumma, kun tuuli ei tunnu yhtä kylmältä silloin, kun se puhaltaa takaa päin. En usko, että se lopettaa puhkumisensa juuri sillä hetkellä, kun juoksija kääntää sille selkänsä. Mutta voi se olla kyllä niinkin ovela paskiainen. Pitääkin joskus testata teoriaa hämäämällä tuulta. Kaarran kohti kotia, mutta salamannopealla liikkeellä lähdenkin juuri päinvastaiseen suuntaan. Jos virissä tulee hetkenkin tauko, osoittaa se aukottomasti sen, että tuulella on tahto ja tässä tapauksessa vielä vittumainen luonnevika, joka kyrpiintyneenä siitä faktasta, että ei itse kykene juoksemaan, puhaltelee aina päin pahaa aavistamattomia viattomia pikkuisen lihavia lenkkeilijöitä ja nauraa naavaisilla kuusen alaoksilla, kun nämä onnettomat lyllertäjät tuskailevat kylmyyttä ja tuiverrusta vastaan.
Tuuli on niin pikkusieluinen paska.
Eilisen syömisistä en muista enää paljoa. Aamulla join varmasti kahvia.
Ai niin, söin lasten jämäpuurot ja kaiken, mitä kattilaan oli jäänyt. Höystin ne sokeritujauksella, joka voi tarkoittaa hyppysellistä tai mojovaa kaatoa suoraan purkista. Tällä kertaa kyse oli jostain niiden välimaastosta.
Kylmä kaurapuuro on suurinta herkkuani. Varsinkin jos annan itselleni luvan höystää sitä sokeritujauksella. Seoksessa yhdistyvät jing ja jang: huoneenlämpöinen limaksi ässehtinyt kaurasoosi ja hampaiden välissä pirskahtelevasti rikkoutuvat sokerikiteet. Siinä on samaan aikaan suutuntumaa ja kurkkunieltävää.
Lounaaksi kokkasin Kotimaista broilerin filesuikaleita ja Rainbow basmatijasminriisiä. Tällä kertaa suurostin kanat vehnäjauholla ja lisäsin makua pussillisella Rainbow pakasteherneitä sekä lorauttamalla sekaan purkillisen Kela kookoskermaa.
Kamalan hyvää.
Posti toi Sotkan Teini kerrossängyn, meille kuulumattoman Kuopion Matkuksen Kappahlin myyntiin tarkoitetun tuotepaketin ja verkkokauppa.comista tilaamani uuden nopeamman SSD kovalevyn tähän ikivanhaan MacBookiini. Saan ehkä odotella vielä tovin ulkomailta tilattuja uutta tarvikeakkua ja käyttömuistikampoja sekä Apple storesta ostamaani käyttöjärjestelmää, ennen kuin pääsen aukomaan tämän rakkineen takakantta ja ruuvailemaan vanhoja osia irti.
Välipalaa en muista syöneeni.
Muistin väärin. Söin lapsen tähteeksi jättämän Valion Kreikkalainen jogutti uuniomenan. Ja tässä tapauksessa kirjoittamani merkitys korostuu. Söin nimittäin sen uuniomenahillon sieltä purkin pohjalta, koska tämä kyseinen yksilö (lapseni) rakastaa kreikkalaista jogurttia, mutta ei välitä niistä hilloista, joita pohjalle on laitettu ikään kuin houkuttimiksi. Lisäksi sisustin kaksi appelsiinia ja join virallisen lenkkijuoman eli Herbalifen Drive CR7 juomajauheen lämpimään veteen sekoitettuna.
Lenkin jälkeen meni puolitoista litraa vettä sekä purkki Valio Luomu maitorahkaa kera puolentoista banaanin.
Muuta en sitten syönytkään. Paitsi yöllä. Heräsin nälän tunteeseen kahdelta ja neljältä. Kahdelta meni Vaasan monivilja paahyoleipäpussin kaikki loput (muistaakseni 5) viipaleet Alpron soijamaitopainikkeella. Neljältä upposi lasten loput Rainbow marjamuromüslit Alpron kevyt soijamaidon kostuttamina.
Tämä täytyy muistaa.
Vessan kautta sänkyyn.
Eilinen on oli hyvä päivä.
Kävin juoksentelemassa järven ympäri ja askellus tuntui mukavalta, vaikka olinkin pukeutunut väärin ja vatsaa turvotti.
Aina edes ulos katsominen ja lämpömittarin tuijottaminen tyhjin lasittuinein iiriksin ei riitä. Silmät ja elohopea eivät kerro mitään tuulesta. Joskus -2 onkin -12, kun tuuli on tarpeeksi kova.
Eilen oli se, kun on.
Taapersin silti urhoolllisesti koko kierroksen. Suurimmassa mutkassa tosin helpotti, kun tuuli kääntyi juoksijalle takaiseksi. On se kumma, kun tuuli ei tunnu yhtä kylmältä silloin, kun se puhaltaa takaa päin. En usko, että se lopettaa puhkumisensa juuri sillä hetkellä, kun juoksija kääntää sille selkänsä. Mutta voi se olla kyllä niinkin ovela paskiainen. Pitääkin joskus testata teoriaa hämäämällä tuulta. Kaarran kohti kotia, mutta salamannopealla liikkeellä lähdenkin juuri päinvastaiseen suuntaan. Jos virissä tulee hetkenkin tauko, osoittaa se aukottomasti sen, että tuulella on tahto ja tässä tapauksessa vielä vittumainen luonnevika, joka kyrpiintyneenä siitä faktasta, että ei itse kykene juoksemaan, puhaltelee aina päin pahaa aavistamattomia viattomia pikkuisen lihavia lenkkeilijöitä ja nauraa naavaisilla kuusen alaoksilla, kun nämä onnettomat lyllertäjät tuskailevat kylmyyttä ja tuiverrusta vastaan.
Tuuli on niin pikkusieluinen paska.
Eilisen syömisistä en muista enää paljoa. Aamulla join varmasti kahvia.
Ai niin, söin lasten jämäpuurot ja kaiken, mitä kattilaan oli jäänyt. Höystin ne sokeritujauksella, joka voi tarkoittaa hyppysellistä tai mojovaa kaatoa suoraan purkista. Tällä kertaa kyse oli jostain niiden välimaastosta.
Kylmä kaurapuuro on suurinta herkkuani. Varsinkin jos annan itselleni luvan höystää sitä sokeritujauksella. Seoksessa yhdistyvät jing ja jang: huoneenlämpöinen limaksi ässehtinyt kaurasoosi ja hampaiden välissä pirskahtelevasti rikkoutuvat sokerikiteet. Siinä on samaan aikaan suutuntumaa ja kurkkunieltävää.
Lounaaksi kokkasin Kotimaista broilerin filesuikaleita ja Rainbow basmatijasminriisiä. Tällä kertaa suurostin kanat vehnäjauholla ja lisäsin makua pussillisella Rainbow pakasteherneitä sekä lorauttamalla sekaan purkillisen Kela kookoskermaa.
Kamalan hyvää.
Posti toi Sotkan Teini kerrossängyn, meille kuulumattoman Kuopion Matkuksen Kappahlin myyntiin tarkoitetun tuotepaketin ja verkkokauppa.comista tilaamani uuden nopeamman SSD kovalevyn tähän ikivanhaan MacBookiini. Saan ehkä odotella vielä tovin ulkomailta tilattuja uutta tarvikeakkua ja käyttömuistikampoja sekä Apple storesta ostamaani käyttöjärjestelmää, ennen kuin pääsen aukomaan tämän rakkineen takakantta ja ruuvailemaan vanhoja osia irti.
Välipalaa en muista syöneeni.
Muistin väärin. Söin lapsen tähteeksi jättämän Valion Kreikkalainen jogutti uuniomenan. Ja tässä tapauksessa kirjoittamani merkitys korostuu. Söin nimittäin sen uuniomenahillon sieltä purkin pohjalta, koska tämä kyseinen yksilö (lapseni) rakastaa kreikkalaista jogurttia, mutta ei välitä niistä hilloista, joita pohjalle on laitettu ikään kuin houkuttimiksi. Lisäksi sisustin kaksi appelsiinia ja join virallisen lenkkijuoman eli Herbalifen Drive CR7 juomajauheen lämpimään veteen sekoitettuna.
Lenkin jälkeen meni puolitoista litraa vettä sekä purkki Valio Luomu maitorahkaa kera puolentoista banaanin.
Muuta en sitten syönytkään. Paitsi yöllä. Heräsin nälän tunteeseen kahdelta ja neljältä. Kahdelta meni Vaasan monivilja paahyoleipäpussin kaikki loput (muistaakseni 5) viipaleet Alpron soijamaitopainikkeella. Neljältä upposi lasten loput Rainbow marjamuromüslit Alpron kevyt soijamaidon kostuttamina.
Tämä täytyy muistaa.
sunnuntai 25. maaliskuuta 2018
Vitsat ja vitsaukset
Aamu alkoi kivasti yhdeksän kantturassa, kun sain ahdettua puolipakolla itseeni kaurapuuroa runsaalla Valio Luomu raejuustoannoksella ja itsepakastetuilla mansikoilla höystettynä.
Kahvia meni taas pakolliset kolme tuopillista, ennen kuin kone pääsi kunnolla käyntiin. (Tässä vaiheessa on varmaan hyvä todeta, että vaikka kahvituoppini vetoisuus onkin lähellä pinttiä, tulee yhteen annokseen aina mielenlaadusta riippuen vähintään puolet Alpron kevyt soijamaitoa.)
Lenkkiä olin suunnitellut tällekin päivälle kovasti eilisen illan aikana, kunnes kuulin kuin vahingossa, että ei minulla olekaan tänään vapaata, vaan olenkin menossa iltavuoroon töihin ja sitä ennen lasten kanssa virpomaan.
En ottanut näitä tietoja kovinkaan raskain sydämin vastaan, koska töissä on usein aika lystiä ja virpominen se vasta lystiä puuhaa onkin.
Ajattelin myös, että "Virvon varvon sulle varvun." on niin nopeasti ohi, jotta sukkelana ukkelina ehdin kipaista järven ympäri ennen iltavuoroa.
En ehtinyt.
Töissä hekumoin pitkin iltaa lenkin mahdollisuudella, jos pakkanen pysyisi aisoissa ja pääsisin liukenemaan ennen yhtätoista, mutta kuinkas kävikään: auton mittari näytti tylyjä lukemia -16 ja 23:00. Hautasin juoksuajatukset, vaikka olinkin tankannut illalla Iisalmessa Kotipizzassa New Mexico Monsterin ja syönyt virpomisen ja töihin lähdön välissä appelsiineja sekä Valio Luomu maitorahkaa.
Mitään muuta en tänään sitten syönytkään, ellei siksi lasketa neljää keitetyn perunan palaa ja yhtä pehmeää porkkanan pätkää, jotka olivat lapsilta nakkikeitosta tähteeksi jääneet.
Vettä join taas arvioni mukaan runsaasti (kahdeksan litraa) uudesta hienosta Camelbakin juomapullostani, jonka kyljestä huomasin vasta tänään sen olevan malliltaan Chute. Tavoistani poiketen join pizzan kanssa sokerillista kolaa, koska tunsin tuossa vaiheessa vuorokautta vielä olevani sellainen karpaasi, joka lähtee tänään lenkille säästä ja kellonajasta riippumatta ja tarvitsee kunnon sokeritujauksen juoksuvoimaansa terästämään.
Toisin kuitenkin kävi.
Yöpalaksi nautin todennäköisesti vielä köyhän miehen palautusjuomaa, joka koostuu puolesta litrasta Alpron kevyt soijamaitoa ja puolesta litrasta Valion sokeroimatonta mansikka-banaanikeittoa.
Tai sitten en.
lauantai 24. maaliskuuta 2018
Kirjoittaisinko siitä, mitä söin vai siitä, miten liikuin?
Tänään olin väsynyt heti aamusta alkaen. En muista aamusta juuri mitään, mutta mitään en syönyt, koska eilen vedin mahtiähkyt Kuopion Amarillossa.
Join kahvia runsaasti - kuten tavallista - ja pohdin, mihin aikaan jaksaisin veivata talvilenkkivaatteet ylleni kolmen lepopäivän jälkeen.
Mittari näytti niin suopeita lukemia lumisateisessa nollakelissä, että tiesin tehneeni oikean ratkaisun, kun en lähtenyt eilen kotiin palattuani juoksemaan 17 asteen pakkaseen.
Ei lähteminen silti helppoa ollut tänäänkään, eikä juoksu kulkenut kuten parhaimmillaan. Taapersin kuitenkin 8,5 kilometrin järvenympäryksen alle tunnissa.
Pohkeissani oli outo tunne. Liekö johtunut Pekka Lähderinteen toissapäiväisestä murjomisesta, vai useasta lepopäivästä, vai erilaisesta tankkauksesta. Nautin nimittäin yhdistettynä aamupala-lounaana lohikäärmehedelmä-banaani-HerbalifeF1 smoothien sekä Drive juoksumehujauhetta erikseen veteen sekoitettuna.
Palattuani kiskoin puoliväkisellä kitusiini purkin Valio Luomu Eila maitorahkaa ja yhden banaanin lisää sekä join runsaasti vettä. Sitä taisi mennä yhteensä puolitoista litraa, kun otin toisen pullollisen mukaan saunanlauteille.
Iltapala-päivällisellä oli tämän vuorokauden varsinaisen tankkauksen aika: syömättä jäänyt kylmä kaurapuuro sokerilla, lasten jämänakkikeitot, pari paahtoleipää ja pilaantumisuhan alla oleva alkuviikon kanarisotto sekä viisi hapankorppua voissa uitettuna.
Ja vettä olen juonut kuin kameli ennen pitkää aavikkorallia Camelbakin uudesta hienosta juomapullosta, jonka hankin heräteostoksena aiemin tällä viikolla alennusmyynnistä.
Join kahvia runsaasti - kuten tavallista - ja pohdin, mihin aikaan jaksaisin veivata talvilenkkivaatteet ylleni kolmen lepopäivän jälkeen.
Mittari näytti niin suopeita lukemia lumisateisessa nollakelissä, että tiesin tehneeni oikean ratkaisun, kun en lähtenyt eilen kotiin palattuani juoksemaan 17 asteen pakkaseen.
Ei lähteminen silti helppoa ollut tänäänkään, eikä juoksu kulkenut kuten parhaimmillaan. Taapersin kuitenkin 8,5 kilometrin järvenympäryksen alle tunnissa.
Pohkeissani oli outo tunne. Liekö johtunut Pekka Lähderinteen toissapäiväisestä murjomisesta, vai useasta lepopäivästä, vai erilaisesta tankkauksesta. Nautin nimittäin yhdistettynä aamupala-lounaana lohikäärmehedelmä-banaani-HerbalifeF1 smoothien sekä Drive juoksumehujauhetta erikseen veteen sekoitettuna.
Palattuani kiskoin puoliväkisellä kitusiini purkin Valio Luomu Eila maitorahkaa ja yhden banaanin lisää sekä join runsaasti vettä. Sitä taisi mennä yhteensä puolitoista litraa, kun otin toisen pullollisen mukaan saunanlauteille.
Iltapala-päivällisellä oli tämän vuorokauden varsinaisen tankkauksen aika: syömättä jäänyt kylmä kaurapuuro sokerilla, lasten jämänakkikeitot, pari paahtoleipää ja pilaantumisuhan alla oleva alkuviikon kanarisotto sekä viisi hapankorppua voissa uitettuna.
Ja vettä olen juonut kuin kameli ennen pitkää aavikkorallia Camelbakin uudesta hienosta juomapullosta, jonka hankin heräteostoksena aiemin tällä viikolla alennusmyynnistä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)